Afgaaninvinttikoira

Afgaaninvinttikoira on kotoisin Afganistanin karuilta vuoristoseuduilta, joille suuret lämpötilan vaihtelut ovat tyypillisiä. Alkuperäisen afgaaninvinttikoiran niukahko silkinhieno turkki suojasi koiraa yhtä lailla kylmyyttä kuin kuumuuttakin vastaan. Afgaaninvinttikoira muistuttaa suuresti salukia, vaikkakin on vankkarakenteisempi, ja turkki on paljon tuuheampi ja pitempi. Arvellaan, että syyrialaiset aikoinaan toivat salukeja Afganistaniin, missä niistä kehittyi tanakampia, voimakkaampia ja karvaisempia. Afgaanit itse väittävät vakavissaan, että heidän vinttikoiransa on juuri se koira, jonka Noak otti arkkiin mukaansa. Niin kauas taaksepäin kuin on voitu todeta, on tyyppi pysynyt muuttumattomana. Vain koko on hieman vaihdellut sen mukaan, onko koiraa käytetty suuremman tai pienemmän riistan metsästämiseen. Koiraa kasvatetaan sen kotimaassa hyvin eristettynä ja huolellisesti, aivan kuin arabialaista tammaa. Eristettynä pitämisestä johtuu, että toiset yksilöt ovat olleet vauhkoja, mutta silti ei niiltä ole puuttunut rohkeutta. Kerrotaan koirista, jotka ovat tappaneet leopardinkin.

Brittiläiset upseerit toivat mukanaan ensimmäiset afgaanit Englantiin 1800-luvun lopulla, mutta kasvatustyö alkoi vasta 1900-luvun puolella. Osa koiria tuotiin Afganistanin eteläosan tasankomaalta ja osa pohjoisen vuoristoista. Näistä eri tyypeistä sai alkunsa vuosikymmenet kestänyt kiistely siitä, oliko olemassa tasanko- ja vuoristotyyppi, ja kumpi näistä tyypeistä oli "se ainoa oikea". Kummallakin tyypillä oli omat kannattajansa. Nykypäivien koirat ovat enemmänkin sekoitus molemmista tyypeistä.

Ensimmäinen tieto afgaanista Suomessa on vuodelta 1912, mutta vasta 1940-luvun lopulla alkoi rodun kasvatustyö täällä. Parin viime vuosikymmenen aikana on afgaanista tullut näyttelyissä yksi suosituimpia rotuja. Hyvin usein Messukeskuksen näyttelyissä koiria on esillä 80 ja ylikin. Afgaanien rotujärjestön, Suomen Afgaanit - Finland Afghaner ry:n, erikoisnäyttelyn koiramäärä on viime vuosina ollut reilusti yli sadan jopa 160. Kuitenkin näitä koiria on Suomessa vain 800 - 1.000 yksilöä, ja vuosittain rekisteröidään noin 100 pentua.

Afgaaninvinttikoiria näkyy myös runsaasti sekä rata- että maastojuoksukilpailuissa. Ratajuoksukilpailuihin osallistuu vuosittain n. 40 eri koiraa ja maastojuoksukilpailuihin lähes 100.

Afgaaninvinttikoira on luonteeltaan kaikkein itsenäisin ja itämaisin vinttikoirarotu. Se ei välitä vieraista ja osoittaa sen katsomalla ihmisen ohi ja läpi. Se on myös erittäin temperamentikas. Upea turkki vaatii säännöllistä ja tunnollista päivittäistä hoitoa sekä pesun ja föönauksen kerran viikossa.

 

takaisin