KARTANO WEEKEND 2001

 

Kartano Weekend –näyttelyt keräsivät heinäkuun loppupuolella noin 400 osallistujaa viikonlopun neljään näyttelyyn. Osallistujamäärä on ollut joskus jopa yli 660. Tämänvuotinen näyttelymme osui usean ison näyttelyn sumaan, sillä yli 6.000 koiran Pohjoismainen Voittajanäyttely ja Backaksen näyttely olivat kaikki parin viikon sisällä. Viikonlopun sää oli kesäisen kaunis ja helteinen. Tunnelma oli leppoisa kuten aina. Lauantaina 21.7. oli virallinen HVK:n erikoisnäyttely vinttikoirille (myös ryhmän 5 vinttikoirille). Näyttely oli samalla myös kerhon 40-vuotisjuhlanäyttely. Juhlavuoden kunniaksi lahjoitimme kaikille osallistujille ilmaisen näyttelyluettelon. Ilmoittautuneiden määrä oli jonkin verran pienempi kuin mihin on viime vuosina totuttu. Ilmoittautuneita oli 253 vinttiä 17 rodusta. Cirnecoja ei tällä kerralla ollut valitettavasti ilmoittautunut yhtään. Gilberto Grandi (italiaano- ja greykennel della Caveija) Italiasta arvosteli salukit (71), jotka olivat jälleen kerran näyttelyn runsaslukuisin rotu. A.H. v.d. Snee (afgaanikasvattaja) Hollannista arvosteli afgaaninvinttikoirat (48). Zanda Terzik (afgaanikennel El Gha’eb Santanna) Kroatiasta arvosteli venäjänvinttikoirat (19), puolanvinttikoirat (2), irlanninsusikoirat (15), skotlanninhirvikoirat (10), azawakhit (3), sloughit (2), italianvinttikoirat (6) sekä espanjanvinttikoiran (1). Eli-Marie Klepp  (venäjänvinttikoira- ja ibizanpodencokennel Rosenhill’s) Norjasta arvosteli whippetit (43), englanninvinttikoirat (12), faaraokoirat (12), ibizanpodencot (4 kk & 1 lk) sekä pienet portugalinpodengot (1 kk & 1 lk).

 

Junior Handler –kilpailu aloitti ison kehän. Kilpailijoita oli yhteensä vain 2 ja hekin molemmat vanhemmassa ikäluokassa. Yleensä kilpailijoita on ollut useampia. Kilpailun arvosteli Sanda Terzik.

.        Nora Lindqvist (afgaanvinttikoira)

.        Marianna Plathan (saluki)

 

Parikilpailu oli uutena kilpailulajina mukana. Osallistujia oli kaikkiaan neljä, kolmesta rodusta. Hauskimmat esiintyjät olivat nuoret salukisisarukset Tara-al-Karamai ja Tiflam, jotka ottivat esiintymisen leikin kannalta.  Kilpailun arvosteli Sanda Terzic.

.        salukit El Hamrah Ganesha ja El Hamrah Rania, om Pirjo Grönfors ja Kaija Allonen

.        wh Souftouch Citronella ja Softouch Singing Spirit

.        sk Sweetscot Calvin Klein ja Sweetscot Donna Kartan

.        sa El Hamrah Tara-al-Karamai ja El Hamrah Tiflam

 

Parhaan pennun arvosteli Eli-Marie Klepp. Kilpailuun osallistui pentuja 7 rodusta.

.        whippet Avolonia Ice Dream 
om Brita Tillman & Anna Kärkkäinen

.        af Jestak’s Ice Cream To Sonate

.        ir Gwendelly’s Hades

.        sa Tazillah Qaus Quzaha

.        sl Jaraa Shi’Rayan

 

Parhaan veteraanin valitsi Eli-Marie Klepp. Kilpailuun osallistui peräti 9 kaunista veteraania.

.        afgaaninvinttikoira FIN & S CH Scaramis Solid Gold, om Helena & Liisa Launonen

.        ve FIN MVA Basnjan Fou D’Amour

.        sa KANS ... El Hamrah Farraar

.        wh FIN MVA Zigetty’s Gin Fizz

.        ib kk KANS … Keony’s Punalero

 

Parhaan kasvattajaryhmän valitsi Eli-Marie Klepp. Kilpailuun osallistui 4 rodun upeat ryhmät. Isoon kehään eivät osallistuneet irlanninsusikoira-, italianvinttikoira- eikä venäjänvinttikoiraryhmä.

1.      faaraokoirakennel SIPHRA’S 
om Britt-Marie Sundquist

2.      sa EL HAMRAH kennel

3.      af KIRMAN kennel

4.      wh PLAUDITE kennel

 

Parhaan käyttöluokan koiran arvosteli Eli-Marie Klepp. Ennen käyttöluokkaan osallistumisoikeuksien muuttumista tähän kilpailuun osallistui iso joukko RP-voittajia. Tällä kertaa oli mukana vain yksi RP-koira. Kilpailijoita oli neljä.

1.      afgaaninvinttikoira FIN & S MVA FIN KVA-r S KVA Kirman Qarinda, om Anne ja Ilpo Lanki

2.      sa FIN ... Aziz Karagah

3.      fa FIN… Siphra’s Hard Days Night

4.      ib kk FIN .. Snout Michel Platini

 

Parhaan jälkeläisryhmän valitsi myös Eli-Marie Klepp. Tällä kertaa kilpailuun osallistui vain kaksi ryhmää. Salukiryhmä puuttui isosta kehästä.

.        af FIN & S CH Scaramis Solid Gold  om. Helena & Liisa Launonen

.        whippet INT & FIN & S & EST CH V-93 Kipin Kapin Autumn Sonata
om. Pirjo Muhonen

 

Jäljellä olikin enää ryhmien 5 ja 10 parhaiden valinta sekä näyttelyn kauneimman koiran valinta.  Ryhmän 5 arvosteli Eli-Marie Klepp  ja ryhmän 10 Gilberto Grandi. Juhlanäyttelyn kaikkein kaunein oli Kirsi Mannilan viehättävä ja linjakas whippet Play A While Amber-Ale.

 

Ryhmä 5

.        faaraokoira FIN & S MVA Magicway’s Min For Siphra
om. Britt-Marie Sundquist ja Jarmo Vuorinen

.        ib lk PL & FIN MVA V-98-00 PLV-00 PZNV-00 GJV-00 Sniffen’s Stahiwa om. Miia ja Kaarina Suppanen

.        ib kk FIN & EST & FIN KVA-m TS-00 Snout Michel Platini
om. Arja Pellinen ja Arvo Hyytiä

.        po kk V-00 EUV-00 PLl&PZNV-00 Marella Marinheiro, om. Jonna Tikka

Ryhmä 10

.        whippet FIN & S CH PLAY A WHILE AMBER-ALE, om. Kirsi Mannila

.        sa KANS... El Hamrah Farraar
om. Minea Collan

.        af FIN & S CH Scaramis Solid Gold
om. Helena & Liisa Launonen

.        en FIN MVA Jailendahls Red Chili Pepper, om. Nina Borgman

.        pu V-00 Betjanova Charet Filomena
om. Lumi Suhonen

 

Muut RP-voittajat:

az  FIN MVA JK-95 V-96 Terhazza Sidit

      om. Eila Haikola

es  Royal Tramp’s La Cellisca Falldale

      om. Pentti Suuronen

ir    KANS & FIN & S & N MVA SV-99 FIN 
      KVA-m Nadia Blue’s Teddy-Bear 
      om. Marita Siren

it    FIN MVA Anselmi 
      om. Elina Vartija ja Matti Leino

sk FIN MVA Expo Siluett’s Norseman
      om. Kielo Honkaniemi

sl     FIN MVA Syringa Heritage

       om. Päivi Nurmi

ve   FIN MVA JV-99 Budennoje’s Ebony

       Empress, om. Tarja Jokiperä

 

Onnittelujen lomassa tarjoiltiin kaikille läsnäoleville kuohuviiniä. Filmaamisen jälkeen olikin virallinen ohjelma ohi lauantain osalta.

Sunnuntaina oli SGY:n erikoisnäyttely englanninvinttikoirille, SSaK:n epävirallinen Saluki Show sekä SFK:n epävirallinen Farkku Show faaraokoirille ja ibizanpodencoille. Englanninvinttikoirat (27)  arvosteli Gilberto Grandi. RP:n voitti Nina Borgmanin FIN MVA Raspberry Baret ja paras uros oli amerikkalaisen Lila Groenin omistama USA MVA Aroi Aryal Winter Time Blues.

 

Saluki Show’n (71) arvosteli A.H. van der Snee. RP:n voitti Susanna Mäkelän KANS & FIN & S & EST MVA V-98 BaltV-00 Aziz Mavaddat ja VSP:n Pirjo Puttosen FIN & EST & DK MVA Kirman Laertes. Ibizanpodencot (12) arvosteli Jill Morris Englannista. RP:ksi tuli Arja Pellisen ja Arvo Hyytiän Snout Michel Platini ja VSP:ksi Eija Taipaleen Necronomicon Wildhoney.  Faaraokoirat (36) arvosteli myös Jill Morris. Rodun paras oli Krista Differtin Siphra’s Tase of Honey ja VSP Mika Asulan ja Marika Saarisen Siphra’s Walking On Water.  Farkku Show’n arvostelu alkoi vasta klo 12 ja koska tämänkertainen tuomari oli erittäin tarkka ja huolellinen arvostelussaan, saatiin faaraokoirien   kaunein valituksi vasta illalla lähellä klo 7:ää.